Koirakavereita ja makkarajälkeä

Viikonloppublogimeininki jatkuu. Viikolla tuli muutaman kerran kyllä sellainen nyt-voisi-kirjoittaa -hetki, mutta sitten taisin unohtaa sen samantien tai en vain jaksanut aloittaa. Ja varsinkin, kun tänne tuli vähän lunta ja taisin treenaillakin jotain, mutta en nyt muista mitä. Tokojuttuja varmaan, mitäs muutakaan.

Lunta tosiaan tuli. Olisiko sitten ollut keskiviikko vai torstai-iltana, kun ikkunasta näkyi valkoista ja mun oli pakko herättää Aatu puoli kahdentoista aikaa yöllä, että heeei Aatu mennäänkös ulos. Aatu unentokkurassa tuli ja oli ulkona ihan silmät sikkuralla, eikä ollut selvästikään varma maailman menosta. Aatu nuuski rappusilla vähän, että mitäs tää nyt meinaa, mutta ..tottui? pian ja meno olikin kova. Tai no ei sillon illalla, mutta seuraavana päivänä se oli juossut pää viidentenä jalkana ja sutinut ja liukastellut, kun ei ihan meinannut päähän mahtua, että oli itseasiassa liukasta. Sillä oli äidin mukaan mennyt kurvi vähän suoraksi, liukunut poskellaan jonkun matkan ja kun siitä oli päässyt ylös, niin oli lähtenyt väärään suuntaan juoksemaan. (Äiti siis oli kutsunut sitä luokse)

Mikä ihana laatu, kiitos oma laiskuus..

 

Taidepaukku..

Eilen oltiin serkkujemme synttäreillä, Aatu menossa mukana. Heiltä löytyy lössykkä berninpaimenkoira Luka, neljä vuotias. Luka oli jäätävän iso Aatuun verrattuna, se olisi ehkä tuntunut pienemmältä, jos olisi tuijottanut kolme kuukautta vanhaa koiraamme, mutta ei, kun tuollaista.. ruipeloa. Päästimme koirat heti vapaiksi, vaikka olinkin epäillyt sitä, miten varsinkin Aatu tottelisi. En kuitenkaan olisi jaksanut ärsyttävää hihnatutustumista, eli vapaana mentiin. Aatu pysyi vapaana TOSI hienosti, vähän mä oon ylpeä siitä. Lähdimme metsälenkille, siellä kun on vähän erilainen maasto yms. kuin täällä, vähän mä haluan sinne useamminkin. Niin, joka tapauksessa, koirat tulivat perässä. Ensin selviteltiin vähän välejä ja Aatu alisti (..) Lukaa vain noin koko ajan. Ja heti kun Luka vähän olisi yrittänyt niin Aatu ärjäs takasin että ÄLÄ NYT TUU SIIHEN. Serkun kanssa oltiin vähän suu auki, että oho, näinkö se menikin. Aatu oli pomo ja Luka kulkikin Aatun perässä. :') Oltiin nimittäin arveltu, että Aatu olisi se, joka kulkisi perässä. Mutta ei, Aatu oli pomo Lukan, 3 vuotta vanhemman ja 20cm isomman koiran reviirillä. Koirien mieli on mutkikas..

                              

 Epäedustavin kuva kaksikosta, mutta tää on laadultaan ehkä paras :D

Lenkiltä palatessa Aatu sai jäädä serkkujen eteiseen, siinä olikin hyvä olla, eikä se syönyt kenenkään kenkiäkään.. Ihme kyllä, se oli siinä hyvinkin nätisti, oli vissiin vähän väsynyt lenkistä. Mitä nyt pientä vinkumista lukuun ottamatta. Pienemmät serkut totta kai oli kiinnostuneita Aatusta, eli sain toimia... näyttäjänä. ;D Aamulla annoin vaan puoliannosta nappuloita ja käväsin ostamassa nakkipaketin kaupasta. Suunnitelma toimi niinkuin pitikin; nakit kelpasi loistavasti ja OI! mikä keskittymiskyky. Ei haitannut vaikka kaikki silitti ja näpläs ja nyppi, koira istuu ryhdissä ja tuijottaa mua.

Ilma oli astetta kökömpi ainakin kuvaukseen, hienot ja tarkat kuvat siis jäivät sikseen..

Kotimatka sujui hyvin ja Aatu kotona sitten nukahti aika äkkiä..

Tänään googlasin ja kalastelin tietoa vähän makkarajäljestä. Pilkoin nakit pieniksi palasiksi ja koitin ulkoa etsiä tallaamattoman paikan. Laiton makkarat niin, että joka askeleelle yksi kantapään kohdalle. Askeleet koitin saada mahdollisimman suoraksi, loppujen lopuksi jälki teki aika ison kaaren.. "Kaadoksi" ja palkinnoksi laitoin puoli nakkia raollaan olevaan rasiaan. Aatu oli kytännyt kokoajan vintin ikkunasta, heh.. Hain Aatun samantien ja menin lyhyellä hihnalla, mikä oli ihan hyvä siihen. Vein koiran jäljen alkuun, ensin se ei tajunnut mitään vaan kun oli syönyt ensimmäisen makkaran ja toisenkin, se jäi tuijottamaan mua ja kun multa ei herunut niin se olisi halunnut lähteä lenkille.. Avitin vähän ja näytin sormella seuraavaa makkaraa, jolloin se lähti vähän matkaan jahtaamaan sitä, kunnes taas palasi vähän takaisin päin. Odotin kiltisti, että koira mahdollisesti tajuaisi jutun, ja kyllä se siitä sujuikin! Muutama pala jäi välistä, mutta meni nenä kiinni maassa ja rauhallisella tahdilla. Ei edes poikennut jäljeltä paljon. Kyllä tästä vielä jälkikoira tulee ;)

Muuten Aatu on tänään ollut vähän väsynyt (siis ellei lasketa, että tällä hetkellä se riehuu narunpätkän kanssa, sillä tavalla selällään ja naru etutassujen välissä nyppii ja jyystää sitä. Tämän jälkeen se nousee seisomaan ja 'tappaa' ravistelemalla ja heittelemällä sen lelun.) ja olen oikeastaan käynyt taas läpi kaikki sairaudet ummetuksesta munuaisvaurioon ja furunkuloosiin. Nojoo, ehkä mun on vaan pakko uskoa, että se on vaan väsynyt eilisestä ja siinä ei ole mitään vikaa...

Romaani tuli, mutta niin on vaan tapahtunutkin. ;) Mitäs piditte, olematon lukijamääräni?