Kohta on marraskuu

Hei, jos joku mahdollisesti on kuullut tai vaikkapa lukenut kirjan Patricia B. MacConnell: Hihnan toisessa päässä, niin mun on pakko onnitella. Siitä huolimatta, että luulin, että kertoja on mies aina kirjan puoliväliin saakka, kirja on oikein loistava. Kirja kertoo ennen kaikkea hienosti miten koirat käyttäytyvät laumassa, miten koira tulkitsee ihmisen eleet ja äänet ja kulmakarvan nytkähdykset, miten pitää tehdä, että koira tekisi niin ja näin. Kirjoittajalla (..kirjailija, mutta se kuulostaa jotenkin liian hienolta tähän) on hauska tyyli kirjoittaa ja kertoa miten hän on omilla koirillaan menetellyt. Siinä neuvotaan itse tekemään huomioita itsestään ja koirasta, ei kerrota sitä suoraan. Mm. kannattaa kirjoittaa kaikki koiran eleet, korvan, hännän ja tassun liikkeet, missä kulmassa mikäkin on, kuinka korkealla häntä on, miten koira reagoi vieraaseen ja tätä tyyliä. Sen jälkeen käskettiin kiinnittämään huomiota itseensä; kuinka puhuu koiralle, onko kasvolihakset rennot vai jäykät, ääni korkea vai matala, huitooko käsillä, mihin jalanterät osoittavat milloinkin. Ja erityisesti se, miten puhuu koiralle, olen itse huomannut, miten paljon käytän synonyymejä eri sanoista. Tule tänne, tänne, tule tule, tuu jo, tuutkos jo. Ja samoin se sanojen toistaminen, tuu tuu tuu.. !

Olen siis viime aikoina treenaillut... itseäni. Kun kutsun koiraa, sanon tänne vain kerran, (okei, olen pyrkinyt tähän alusta asti..) ja toisen kerran vasta sitten, kun näen, ettei siitä edellisestä ollut hyötyä. Tai, lähden kävelemään poispäin tyylillä tulkoot sitten kun tulee. Joskin tässä on ollut ongelma se, että kun ei koiraa kuulukaan takaisin, huomaan, että se on kymmeniä metrejä kauempana... oivoi.

Niin, SE minun piti kertoa, että tänään huomasin itseasiassa jotain hyötyä kirjasta. Aatu haukkui olemattomille möröille, taas, ja tein sen kieltämisen ihan yli-rauhallisesti. Rentoutin naamavärkkini niin, että siinä ei ollut mitään aihetta ottaa mallia. Kun Aatu vilkaisi minuun, se jäi tuijottamaan mua niin hölmistyneenä siitä rauhallisuudesta, että melkein repsahdin nauramaan. Muutaman kerran se haukahti vielä, mutta taisi sitten todeta, ettei saa multa ainakaan yllytystä siihen. Siinä se sitten luovutti ja juoksi alas vauhkona, mutta se sama hölmö ilme naamalla. Aatu 0 - Anna-Stina 1.

Vielä pitäisi mennä iltalenkille, jostain syystä ei houkuttele tuo pimeys.. Ehkä heitetään joku vähän lyhyempi lenkki, sillä nimittäin oli päivällä hauskaa juostessaan pihaa ja taloa ympäri.
Ainiin, kanit eivät tehneet yöllä toisistaan jauhelihaa. Ei ollut edes karvatuppoja missään. Onkohan ne sairaita sittenkin?

Kirjaviisas... niin varmaan.

Tää kuva on muutamia viikkoja sitten otettu aamulla. Kultsuhäntä..

 Iltalenkille siis. Onko muualla näin pimeää? Okei, on, sehän on aika selvää..

Pupupupupuja

Piru vie, kun ulkona on niiiin pimeää ihan ilman kellojen kääntämistäkin. Jos nyt jo kuudelta miettii, että "oho ompa ulkona pimeää", niin huomenna sitä mietitään jo viiden aikaan. Mikä idea siinä on? Eikö olisi paljon kivempaa ja pimeääpelkäävä ystävällistä siirtää niitä itseasiassa eteenpäin. Joku logiikka tähän peliin, mua ei innosta lähteä jo kuuden aikaan lenkille kusi sukassa, kun on niin pimeää. Ei sillä, emmä pimeää niinkään pelkää, mua lähinnä ärsyttää se pimeys. Kun ei näe mihin astuu, mistä kohtaa pitää mennä, missä menee tie, kuljenko mä suoraan, ai hitto kun auton valot häikäsee. Ja ärh, KOIRA, älä kisko auton alle. Siinä meillä fiksu bortsusekoitus, joka niinkin osaa olla menemättä autojen alle. Niin, se osaa olla menemättä joidenkin autojen alle, mutta jotkut ovat ilmeisesti yltiöihkukiinnostavia, että niitä on pakko päästä moikkamaan.

16.10

SEN LISÄKSI, että on pimeää, on myös ärsyttävän huono ilma. En edes muista milloin aurinko olisi viimeksi päättänyt ilmoittaa itsestään. Se tarkoittaa myös sitä, etten saa Aatusta tai oikeastaan mistään hyviä kuvia eikä tee mieli kuvatakaan. Ja sen seurauksena blogi on täynnä jo Petsiessä nähtyjä kuvia. Toisaalta, niin siinä joka tapauksessa käy. Koitin saada pointiksi siis sen, että blogi on täynnä vanhoja kuvia, ei tänään otettuja kuvia. Ymmärrättehän.

Aatulla on ollut ehkä vähän tylsä viikonloppu. Aamulla (vähän vaille yhdeksän) se vinkui mielettömän paljon ja ärsyttäväsi korvani juuressa aamupissalle, ei siis sinänsä mitään uutta, mutta kuitenkin se ärsytti aika paljon. Varsinkin, kun oma sänky oli pehmeä ja lämmin ja mukava... Sai se mut ylös kymmenen minuutin jälkeen - ja ties kuinka kauan se oli sitä ennen pitänyt ääntä. Nojaa.. ulkona, mikä yllätys, TOSI äärettömän masentava ilma, ei paistanut, ei satanutkaan, eikä ollut edes kaunista kuuraa missään. En muistaakseni jaksanut mennä rappusilta kovinkaan kauas - lähinnä teki mieli takaisin omaan sänkyyn nukkumaan. Loppujen lopuksi heräsin yhdeltätoista. Ja niin... en tiedä, miksi kerroin tämän oikein-kiinnostavan-aamun, varsinkaan kun siinä ei ollut mitään normaalista poikkeavaa.

Päivällä se ei vinkunut paljoakaan, yleensä se vinkuu, koska sillä on tylsää. Tänään ei, vaikka olin yhtä laiska kuin ennenkin. Hiukan treenailin lihapullilla seuraamista ja perusasentoa, tulin siihen tulokseen, etten mä vaan osaa. Seuraaminen menee päin kettua - heti kun sanon seuraa niin sen katse sinkoaa mun käteeni eikä suinkaan pysy minussa. Tai siis - pysyy se minussa, mutta väärässä kohtaa. Sen lisäksi, se vääntää pahasti vinoon ja kävelee kuin rapu. Eh.. Ehkä mun pitää palata taaksepäin, ja mennä vain yksi askel kerrallaan. Tiedättehän yksi askel -> palkka, yksi askel -> palkka. Ja siitä vähitellen päästä ehkä jopa kahteen askeleeseen. Pitää miettiä. Tai sitten, koitan jotain muuta. Niin, mitä muuta..

Ja niin, tästä blogista ei vielä käy ilmi, että minulla itseasiassa on kanejakin. Kaksi kappaletta. On Primanka "Nella" sekä ihan vaan Wini, joka niinkin kunniallisesti on palliton risteytys. Nella on tottakai puhdas kääpiöluppa. Kanien häkki sijaitsee sopivasti eteisessä, että suoraan saa heitetyksi matot ja vessat yms ulos. Eteisessä itsessään on loistava paikka juoksutella kaneja - joskin se on jäänyt vähän viime aikoina, mutta alhaaltahan noustaan aina ylös. Tänään siivoilin häkkejä siis, ja molemmat kanit juoksivat yhtä aikaa vapaana, eikä ne tapellut tai alistellut toisiaan oikeastaan yhtään. Mulla naksahti, siis melkein kuulin, kun se naksahdus likin paha rusahdus. Koska se häkki on kätevästi itsetehty ja kaksikerroksinen ja kerrosten välissä on tietysti kolo. Tein sen siihen vartavasten sellaista ramppia varten ja tänään, vihdoinkin, sain sen laitetuksi siihen. Ramppi on ehkä vähän liian jyrkkä tms. mutta ei ne vielä ole teloneet itseään. Eikä varmaan teloakaan. Nojaa, joka tapauksessa, ne tulivat keskenään toimeen! Olen sitä hartaasti yrittänyt viimeiset puoli vuotta, eikä se ole onnistunut. Paitsi nyt... En tiedä, minusta ne ei ole kertaakaan alistanut toisiaan ja Winikin näytti oikeastaan iloiselta, eikä ahdistuneelta. Joskus se nimittäin näyttää ihan ahdistetulta kanilta, kun se on Nellan kanssa. Uskokaa pois, kaneilla on ilmeet.

Nella. Tämä on itseasiassa ensimmäisiä kuvia tolla lainakameralla. Täytyy kuvata kaneja enemmänkin joskus..

Tuli vähän hidas hetki yhdessä vaiheessa, kun kävin alhaalla kyttäämässä kaneja. Kanit siis juoksivat eteisessä ja mä kävin pikavisiitillä tietokoneella. No, siinä alas tullessa kävi kivasti ilmi, että eteisen ovi oli auki! Nellaa ei tietenkään näkynyt missään. Okei, olen iloinen, että vain Nella, mutta ihmettelen suuresti miksei Wini ollut karannut. Yleensä Wini on itse pääpahis ja on ensimmäinen pahanteossa. Meidän kultapoju.. ;D Mutta niin, Nella oli siis karannut. Hälytin äidin paikalle etsimään ja thanks god se sen löysi, se oli yhden auton alla niin kuin arvelinkin. Se oli MELKO helppo saada kiinni, ellei oteta huomioon sitä, että jouduin ryömimään kuistimme alla.. No, pääasia oli se, että Nella löytyi ja helposti löytyikin.

Tänään ei oikeastaan muuta jännä tapahtunutkaan. Paitsi, minun mielestä tässä päivässä ei edes ollut näin paljon jännittävää. Se kertoo ilmiselvästi sen, että mä jaarittelen liikaa! :D Ja ainiin, tää Blogspot on kätevä.

Mitä pidit, oliko liian pitkä, pitikö käydä kahvitauolla lukiessa? :)

Hei! Minä olen se ja se, sieltä ja sieltä...

Jei, mites tämä kuuluukaan aloittaa. On mulla toki muutama blogi ennenkin ollut, mutta niistä on vähän aikaa.. Eli heeeei vaan, tässä taitaapi kulua ensimmäinen merkintä, kun vihdoin jaksoin tehdä jotain asian hyväksi. Lisäilin tuohon sivuun noita laatikoita, eikö olekin hienoja? ;D No ei. Olisin halunnut joka jutun erikseen laatikoihin, mutta menee se noinkin. Ulkoasua surkea valmispohja, mutta ehkä sillä pärjätään nyt siihen saakka, että voisin itse väkertää jotain. En saanut tuota koko systeemin taustaväriä muutetuksi, se on ärsyttävän harmaa nyt. Olisin halunnut kokonaan ruskean sävyiseksi, syksyiseksi, mutta meneehän tämä näinkin.

Mitäs sitten Aatuiluun kuuluu. Olen koko viikon ollut kauhean laiska, en ole kauheasti touhuillut mitään koiran kanssa, mitä nyt jotain pientä. Syysloma tuli, oli ja meni, ja silloin iskä sai puiduksi. Eli, ollaan juostu pelloilla vapaana. Aatu ei mitään hirveästi juoksentele yksin, toki se juoksee jos sitä innostaa ja kiehnää ja riehuu itse. Toinen koira olisi kova sana. Tänään meni ensimmäisen kerran koko vapaana pito (viikon-kaksi) aikana tuosta läheiseltä tieltä auto, eli siis aika läheltä meitä, ehkä noin...100-200 metrin päästä, en tiedä. Aatu tottakai huomasi sen, nosti päänsä mitä-ikinä-tekikään ja tarkkaili sitä puoliluppakorvakin pystyssä. Sanoin ei ja se kääntyi ja lähti takaisin minkä lie -hommansa pariin. Huokaisin helpotuksesta, puolikas askel johonkin suuntaan. Se ei lähtenyt auton perään, vaikka yhtä hyvin olisi voinut ampaista sen perään kuin nato-ohjus. Viuh.

Kuva joskus lokakuun alusta, ei tänään.

Tänään koettiin myös hektisiä hetkiä, kun kadotin lainakamerani vastavalosuoja. Ihan normaalisti menimme pellolle juoksentelemaan ja tekemään peruslenkki navetan ympäri. (Okei, näistä sijainneista on paha selittää, ei niitä kuitenkaan ymmärrä kuin ne, jotka ovat käyneet meillä.) Mulla oli kameraa kaulassa, kun siellä oli ikkunasta kerrankin pilkahtanut vähän valoa. Ei siellä kyllä tietenkään enää silloin paistanut. Kuitenkin, sääsin Aatulle mun hienon huivin kaulaan ja kuvailin sitä tietty (... Heh. en mä yleensä koiran pukemista harrastele..) samalla kun kiertelin. Pihalla vielä potkin palloa yms ja kokoajan katoin, että se suoja on siinä. Sisälle tullessani, jonkun verran sen jälkeen huomasin et ei hitto, missä mun vastavalosuoja on... Iskä huikkas et Aatu löytää sen helposti.. No varmana löytäis jos olis opetettu, mutta kun ei ole. ONNEKSI se löytyi pellolta loppujen lopuksi. Äiti löysi. Tuli jo pieni paniikki ja mietin mitä kummitädille olisi voinut sanoa. "Oho, hukkasin sen ja sen ja ainiin, tää meni rikki.."

Iltalenkki oli ihan normaali juttu. Siellä oli pimeää, että tuli mulle vähän aapuuva -olo... Lähinnä siellä ärsytti autojen valot, jotka häikäisi. Ja ne autot menivät siis tuolla isolla tiellä, josta siis menee autoja vain noin koko ajan. Matkaa sinne on meiltä likimain yksi kilometri... Vähän ollaan menty lyhyitä lenkkejä viime aikoina, mutta aina se osaa sammua iltaruuan jälkeen kuin tatti. Meidän vaava.

Tältä päivältä, eikö ole hieno huivi meidän homppepojalla ;)

Tämäkin kuva joskus aikaisemmin otettu

Hei, tulipa tekstiä paljon. Kertokaa, JOS luit, mitä pidit? Lukisitko lisää? :) Ja veikkaatko, että jaksan kirjoittaa tänne useastikin?